Jauhantaa (enimmäkseen paskan)

tiistai 5. toukokuuta 2009

Star trek lasten esikuvana?

Vuotta ennen omia ylioppilaskirjoituksiani äidinkielen otsikkokirjoituksessa pyydettiin pohtimaan star trekin roolia edelläkävijänä tasa-arvoasioissa. Onhan totta, että star trek esitti tähtilaivan upseerina mustan naisen postimerkin kokoisessa minihameessa, saarnasi rotujen yhdenvertaisuuden puolesta sekä siitä kuinka rehellisyys aina kannattaa.... Vai kannattaako?

Pohditaanpa hieman kapteeni James T. Kirkiä. Meidän kaikkien lapsuuden sankaria. Kirkhän oli nimittäin ovela kettu. Päihitti mahdottomat vastustajat huijaamalla ja kieroilemalla. Rehellisessä nyrkkitappelussa Khanin kanssa mies miestä vastaan hän tajuaa, ettei pärjää tälle geenimanipuloidulle supermiehelle ja ottaa rautatangon jolla mätkii Khania selkään. Voidaan tosin olla sitä mieltä, että Khan huijasi myös, sillä olihan hän käyttänyt eräänlaista "geenidopingia"/eugeniikkaa tullakseen supervahvaksi ja älykkääksi. Periaatteessa Khan kuitenkin tappeli rehellisesti sellaisena kuin oli.

Toinen esimerkki star trekin kylmän sodan aikaisesta vääristyneestä maailmankuvasta on jakso, jossa Kirk siirretään näennäisen autiolle planeetalle taistelemaan reptiliaaniavaruusolentoa vastaan. Kaikkihan tiedämme sieluissamme olevan tähtikarmamme perusteella, että reptiliaaniavaruusolennot ovat mulkkuja kiusaajia, jotka kaappaavat ihmisiä ja alistavat muita työpaikoilla (tästä lisää myöhemmin). Tämähän herätti välittömästi Kirkissä vastenmielisyyden tunteen ja reptiliaanissa halun murskata Kirk. Lopulta jakson pointtina oli se, kumpi pystyisi rakentamaan isomman aseen ja räjäyttämään toisen hengiltä niillä kamoilla mitä löytäisi planeetalta. Kirk rakensi tykin jolla ampui kiven reptiliaaniavaruusolennon rintaan. Tarina opetti siis: rakenna isoin ase voita kaikki, moralisoi sen jälkeen: "Ei saa tappaa ketään turhaan, kunhan olet ensin voimannäyttönä käyttänyt sitä planeetan tuhovoimaisinta asettasi vihollisten naamaan." Lisäksi Kirk turvautuu väkivaltaan hyvin usein. Onpa tämä jopa lyönyt naista ja muistaakseni myös lasta.

Useissa jaksoissa Kirk käyttäytyy myös hyvin sosiopaattimaisesti hurmaten naisia täysin tunteettomasti käyttääkseen näitä oman etunsa ja seksuaalisen mielihyvän tavoittelemiseen. Kirkin narsistinen toiminta särkee sarjan aikana useiden naisten sydämen. Hän ei myöskään koe tunnontuskia tappaessaan Klingoneita, Romulaaneja, Ferengejä ja tuomitessaan sukupuuttoon kuolevia rotuja. Lisäksi Kirkin läheisin ystävä on Spock. Hahmo, jolla ei ole lainkaan tunteita. Ehkä täysin tunteeton Spock osaa älyllään manipuloida Kirkin narsistista persoonaa paremmin, kuin Kirk itse osaa manipuloida muita.

Star trekin kapteeni Kirk on siis varsin hirveä paskiainen, kun alkaa ajattelemaan pidemmälle. Lisäksi mikään ei tunnu olevan miehelle niin tärkeää kuin työ. Babylonin oravanpyöräkö on miehen tuollaisesksi muuttanut? Onhan hänellä vastuullinen ja raskas työ.

Muutkin star trekin hahmot ovat hieman kyseenalaisia. Scotty on hirveä juoppo, jolla on viskipullo kädessä useammin kuin vaiheispistooli tai trikorderi. Monesti humalassa töissäkin. Tohtori McCoy taas on luonteeltaan hankala kiukkupussi, joka ei peittele tunteenpurkauksiaan ja kyräilee selän takana luoden vihamielisen työympäristön. Ihan kamalaa. Älkää kattoko star trekiä ikinä :(((((((((

keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Rekkamiesten EM-kisat.

Telkkarista tuli rekkamiesten EM-kisat. En tosin seurannut lainkaan mitä lajeja kisa sisälsi. Aloin pohtimaan kuitenkin, että mitä nämä lajit mahtoivat olla. Kisataanko rekkamiesten kisoissa ammattiosaamisella vai millä? Vai kisataanko siitä kuka on eniten rekkaMIES! MIES! Se, että rekkaa peruuteltaisiin ympäriinsä vaunun kanssa olisi aika tylsä kilpailulaji, sillä tuotahan ne jätkät tekee joka päivä töissä.

Tällaisissa mieskisoissa lajeja voisivat olla mm. kahdeksan tuntia seisoneen kahvin juominen. Kaksi eri sarjaa: kuka juo pannun nopeiten ja kuka pystyy tuota kitkerää kuravettä kaatamaan kurkustaan alas suurimman määrän. Tämän jälkeen aloitettaisiin suoraan kakanpidättelykisa. Rekkamiestenhän täytyy pysyä aikataulussa, joten kakan ja virtsan pidättely on tärkeä osa menestyksekästä rekkamieheyttä.

Yksi laji voisi olla sellainen jossa pyritään ajamaan mahdollisimman lähellä henkilöautoa törmäämättä siihen. Kilpailussa olisi 1000m rata. Jonkinlaisella optisella mittarilla mitattaisiin koko ajan edellä ajavan auton ja rekan välistä etäisyyttä. Kone laskisi etäisyyden keskiarvon ja se joka saa pienimmän on voittaja.

Viimeisenä lajina olisi kisassa käytetyn haalarin hajun arviointi. Puolueeton tuomari haistelisi haalareita ja arvoisi kenellä on kaikista tujuin haju. Arviointikriteereitä:
-Hien haju 0-10 pistettä
-Kakan haju 0-10 pistettä
-Dieselin ja öljyn haju 0-5 pistettä
-Halvan deodorantin haju 0-5 pistettä
-Irtonaisten pallikarvojen määrä 0,1*karvojen määrä pistettä.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Taidetta sensuroitu jo kauan sitten?

Pornohan on kaikille tuttua. Sitä on saatavilla hyvin hyvin monenlaista. Etenkin japanilaiset ovat erikoistuneet tuottamaan kaikkiin mahdollisiin eroottisiin mielihaluihin aikuisviihdettä. Tällaista erotiikkamateriaalia on tuotettu myös hyvin kauan. Jo ensimmäisillä kameroilla on kuvattu ihmisten seksuaalia sen eri muodoissa.

Tunnettua on myös se, että monet taidemaalarit osaavat tuottaa hyvin realistisia ja aidon näköisiä maalauksia. Alastonta nais- ja miesvartaloa on kuvattu taiteessa kautta aikojen. Mutta ovatko nämä samat taiteilijat mahdollisesti tehneet erikoistoivomouksesta hieman erikoisempaa epäsiveellistä materiaalia? Kuvitelkaa Davinci maalaamassa Mona Lisaa joka virtsaa siilin päälle. Ehkä tämä onkin se syy miksi Mona Lisa hymyilee niin salaperäisesti? Hän pissaa siilin päälle. Tai vaikka kissanpentujen. Mahdoton tietää millaisia kieroutuneita seksuaalihaluja tuon ajan ihmisillä oli. Myöhemmät jälkipolvet ja kirkonmiehet sittemmin ovat sensuroineet maalauksen sellaiseksi kuin me sen nykyään tunnemme.

Tämä varmasti tuntuu nykyihmisestä kovin työläältä ja hitaalta tavalta saada "runkkumatskua". Onneksi tekniikka on kehittynyt sille tasolle, että ranneliikettä motivoivaa visuaalista kiihoketta saa parilla ranteen ja sormen liikkeellä!

tiistai 21. lokakuuta 2008

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

torstai 16. lokakuuta 2008

Valovuoden mittainen jättiläinen

Ajatelkaapa hieman tällaista fysiikan perusolettamusta. Informaatio ei voi kulkea valoa nopeammin.

Jos olisi näin helvetin iso otus, kuin otsikossa. Jättiläinen siis. Jäbä liikkuisi periaatteessa kokoonsa nähden hyvin hitaasti, koska ei voisi liikkua valoa nopeammin. Se liikkuisi siis vuodessa alle yhden oman pituutensa. Jo tämäkin on kuitenkin suunnattoman nopeaa suhteessa esimerkiksi allamme avaruudessa alati liitävän maapalloon.

Oletetaan, että ihmiskeho ja jättiläisen keho toimivat suhteellisen samalla tavalla. Hermosoluissa kiiltää sähköimpulsseja jotka välittävät viestejä aivoille. Jättiläisen torson alapäästä, eli likimain hieman puolenvälin alapuolelta lähtee noin valonnopeutta kulkeva tieto, että nyt kakka tuli housuun. Tarkastelemme hubble teleskoopilla, kuinka jättiläisen housuun kertyy linnunrataamme moninkerroin suurempi läjä paskaa, eikä jätti reagoi tapaukseen ainakaan puoleen vuoteen.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Speden mausoleumi

Pertti Pasanen eli Spede lienee yksi merkittävimpiä suomalaisen tv-viihteen uranuurtajia. Vuosikymmenien paskan suoltaminen ansaitsee hatunnoston tässäkin blogissa. Suurin osa ohjelmista ja elokuvistahan oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta varsin kehnotasoista kansainvälisessä mittakaavassa.

Mies on kuitenkin nyt vainaja, mutta hänen perintönsä elää vahvana osana tv-viihteen luojien selkärangassa, kuin Neuvostoliitto venäläisissä. Mikseipä siis perustettaisi Spedellekkin mausoleumia, kuten esimerkiksi Leninillä on. Saman näköisiäkin ovat. Kaljuja partamiehiä.

Balsamoitu Spede makaisi siinä MTV3:n toimituksen aulassa paperinen tööt-pilli suussaan. Välillä Speden elimistöön tungettu paineakku päästäisi venttiilin kautta ilmaa ulos siten, että pilli tööttäisi. Mikäpä sen hauskempaa. Spede jatkaisi näin huvittamistamme haudankin takaa.

Alla pikainen luonnos kaikesta siitä, mitä speden sisään pitäisi tunkea.

Blogiarkisto

Tietoja minusta

Jyväskylä, Finland
Miees... 25-vuotias. Tyhmä, plösö, työtön :-------)